29 joulukuuta 2013

Parisataa euroa ilmaista rahaa (Loppuvuoden verovinkki)

Ne joilla on osakkeita tai rahasto-osuuksia, tämä vinkki koskee teitä. Ja varsinkin Osta ja pidä -taktiikkaa toteuttavia. Tarkemmin ottaen tässä tapauksessa teitä jotka ette vielä tänä vuonna ole myyneet yhtään osaketta. Fiksu tapa osakkeiden kanssa puljatessahan on ostaa ja myydä mahdollisimman harvoin jolloin turhat kulut kaupankäynnistä saa minimoitua.

Muistakaapa myydä eniten voitolla olevaa osaketta/osuutta 999€:lla. Tällöin voitosta ei tarvitse maksaa veroa. Saman setinhän voi kohtapuoliin ostaa takaisin jos huvittaa. On tapauksia joissa verottaja ei tätä ainakaan ole pitänyt keinotteluna. Verottajan puolesta en kyllä mitään mene lupaamaan. Tästä hyötyminen edellyttää tietysti että omistamasi osuudet ovat arvokkaampia nyt kuin ostaessasi ne. Itse aion ainakin aina joulukuussa tarkistaa tilanteen ja mikäli nousua on ollut, myydä 999 €:lla osuuksia. Joku ehkä pitää hyötyä pienenä, omasta mielestäni muutama satanenkin on paljon rahaa.

26 joulukuuta 2013

Asumismuodon valinta

Elämäni 19 ekaa vuotta asuin omakotitalossa, sen jälkeen useissa eri kerrostaloissa. Viimeisen reilu puoli vuotta rivitalossa. Kaikissa asumismuodoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Lapsena oli kiva kun oli iso piha missä leikkiä, kerrostaloasuminen aikuisempana on ollut oikea ratkaisu siihen hetkeen ja nyt sitten ekaa kertaa kokeillaan rivaria. Haasteelliseksi olemme rivarissa kokeneet sen että olemme talludellisissa päätöksissä usein melko eri mieltä naapureiden kanssa. Kerrostaloissa sitä ei niin huomannut kun oli vain kerran vuodessa yhtiökokous ja isännöintitoimisto hoitaa kaikenlaisia juttuja.

Nyt ei ole isännöitsijää ja monista eri asioista on joutunut keskustelemaan naapureiden kanssa ainakin näin aluksi. Toivottavasti jatkossa voi vain keskittyä asumiseen. Tässä varmaan lähimmän vuoden sisällä selviää millaista meidän arki nykynaapureiden kanssa oikeasti on. Muuten kivoja ihmisiä mutta rahankäyttötavat on eri planeetalta. Joissain tapauksissa rivrimeininki on varmasti tosi kiva ja joillekin se on melkoista painajaista.

Enskeväänä parkkipaikan puoleista pihaa pitäisi säätää. Muut olisivat toivoneet sinne kiveytettyä pihaa. Hintaa sille olisi tullut 20 000€. Joo onhan se kiva joo mutta tosi paljon liian kallis. Vaikka summa toki jaetaan neljän asunnon kesken. Saatiin sitten väännettyä että asfaltti riittää. Siitäkin on tulossa 6 000€:n lasku, meidän osuus 1500€. Huh! On siinäkin maksamista. Multa menee puolentoista kuukauden "palkka" siihen. Vaimo saa tulla hätiin, muuten menis koko kevät kyllä hernekeitolla. Toivomme todella että tuo on viimeinen isompi juttu mitä naapurit tänne haluavat. Asunto on kiva, vastike sopivan pieni ja noin. Eli haluaisimme jatkaa tässä asumista jos noita sikaisoja menoja ei tule jatkossa. Tai jos ei sitten innostuta liikaa sijoittamisesta että pitäisi sitä varten edukkaampi asunto hommata alle.

On tässä vähän käynyt mielessä kyllä omakotitaloasuminenkin. Saispahan aikalailla itse päättää miten elää. Nyt jos säädän kämpän lämpöä pienemmälle niin hyödyn siitä vain 1/4 verran. Onneksi oma sähkö ja vesi on käytön mukaan laskutettava jokaiselle asunnolle. Kävimme kyllä moikkaamassa ennen asunnon ostoa niitä naapureita jotka olivat sillon kotona. Mutta eipä sitä hetkessä saa selkoa ihmisistä.

Noniin, täytyypä lähteä tapaamaan yhtä yksinäistä vanhusta joulun kunniaksi. Itseasiassa kyseinen henkilö omisti ennen meidän edellisen asunnon, ostimme häneltä siis meidän kerrostaloasuntomme. Tutustuimme siinä samalla ja autoimme häntä muutossa. No nyt hänkin on jo muuttanut kuten me, eli menemme katsastamaan hänen uutta asuntoaan. Siinä vasta onkin miten pihi tyyppi, kerron joskus lisää. Hän muutti uuteen asuntoon pienemmän yhtiövastikkeen perässä. Hänen edellinen asuntonsa oli ihan uudesta kerrostalosta mutta naapurit kuulema nosti vastikkeen turhan korkeaksi joten hän halusi muuttaa. Katotaan käykö meille samoin.

Mikä on sun mielestä paras asumismuoto ja miksi?

18 joulukuuta 2013

Stockmann-tavaratalojen palvelu

Aina niin mainio Anders Oldenburg kirjoitti viimeisimmässä Phoebus-rahaston blogiviestissään Stockman-tavaratalojen palvelusta. Olen valitettavasti samaa mieltä. Stockmannin valikoima on hyvä mutta palvelu usein ei. Kävin kokeilemassa Turun stokkaa, ostin ruokatiskiltä muutamaa eri ruokalajia. Myyjänainen ei osannut punnita tuotteita kun niitä oli kolmea eri juttua samassa laatikossa, toinen myyjä sitten auttoi. No ei siinä mitään, sen jälkeen vaa'asta loppui hintalaput. Kolmas myyjä osasi ne vaihtaa. Okei, tämän jälkeen sain ostamani tuotteen käteen. Paitsi että olin pyytänyt että se lämmitettäisiin. Myyjä sanoi että hups, se unohtui. Sitten hän alkoi repiä pakettia auki jotta saisi hyvin pakatun ruoka-annoksen lämmitettyä.

Olin ostoksilla vauvan kanssa ja tässä vaiheessa vauvallekin tuli jo kuuma ulkovaatteissa. Jonoa ei tiskille ollut mutta kyllä siinä 10 minuuttia kaikkinensa meni. Kiva siinä odotella huitava vauva sylissä kun tarkoitus oli vain piipahtaa hakemassa ruokaa. Vihdoin sain lämmitetyn annoksen käteeni. Pyysin lisäksi salaattia toiseen astiaan. Saisinko tuota 13 euroa maksavaa salaattia (13,35€/kg) tuolta, kiitos. Sain salaatin ja sitten oli homma valmis. Mitään anteeksipyyntöä ei kuulunut vaikka aikaa oli mielestäni kulunut paljon enemmän kuin hyvä palvelu olisi vaatinut.

Kun kerkesin annoksia syömään, samalla katselin kuittia tarkemmin, ruoka oli nimittäin maksanut enemmän kuin vastaavat annokset yleensä. Kuitissa salaatin hinta oli 15,15€/kg. No just!
No minä marssin syötyäni takaisin stokkalle. Selitin asian samalle myyjätytölle. Hän sanoi että onko minulla se ruokapaketti josta on kyse. No eipä ollut, se oli roskiksessa. Ei se oikein tajunnut edes koko asiaa. Onneksi hätiin tuli toinen myyjä (esimies ehkä?). Hän ei mitään pakettia vaatinut vaan näki tietty kuitista ja heidän omasta hintalapustaan että homma kusee. Hän lähti hyvittämään asiaa. Lyhyen hetken päästä hän palasi ja antoi hyvityskuitin jolla sain koko salaatin osuuden (2,50€) takaisin. Alkuperäinen myyjätyttö ei vieläkään mitenkään pahoitellut asiaa tai mitään. Tämä mahdollinen esimies oli ihan eri maata, sanoi että saan koko salaatin hinnan takaisin kun jouduin palaamaankin takaisin. Ei kovin isosta summasta kyse mutta hyvää palvelua kyllä arvostan. Siitä tulee pitkäksi aikaa hyvä mieli.

Jäin vain miettimään sen myyjätytön tapausta. En kokenut missään vaiheessa saavani häneltä hyvää palvelua. yritys jolle rahojani olin antamassa, ei selvästikään toiminut kuten olettaisi. Silti tämä yrityksen edustaja ei pahoitellut asiaa mitenkään. Minkähänlaisen koulutuksen hommaan hän on saanut? Miten asiakaspalvelun laatua heillä seurataan? Phoebus-rahaston kautta minäkin omista osan Stocmannia ja haluaisin että homma heillä toimisi. Ehkä joku kaunis päivä..


14 joulukuuta 2013

Vuoden 2014 tavoitteet

Kohta on vuosi 2013 pulkassa ja katse jo tulevassa. Olen pyrkinyt pitämään yllä ajatusta pitkän tähtäimen suunnitelmista elämässä. Yks lista on 5 vuoden pitkän tähtäimen suunnitelma johon kuuluu  asioita joita elämässä haluaa saavuttaa. Toinen on lyhyemmän ajan lista eli 1 vuoden suunnitelmat. Paras listoista on ollut 5 vuoden suunnitelmalista. Siihen on voinut laittaa tarpeeksi isoja asioita niin että silti aikahorisontti on kohtuullisen pian. Onhan välillä kiva pohtia vaikkapa missä/miten haluaisi eläkepäivänsä viettää mutta sinne on niin pitkä matka ja muuttujia paljon jotta suunnitelmat voi vielä muuttua moneen kertaan. Palaan myöhemmin tuohon 5 vuoden listaan kunhan saan kunnolla mielessäni sen ensin päivitettyä.

Nyt siis vuoden 2014 suunnitelmat. Asuntolainaa meillä on tällä hetkellä tasan 125 000€. Ensi vuoden aikana pitäisi saada sitä lyhenneltyä 10 000€. Siinäkin on tekemistä kun vaimon äityispäiväraha pienenee keväällä ja mun vuorotteluvapaa jatkuu ja veroposenttikin noussee tän hetkisestä nollasta. Täytyspä ihan tarkistaa mikä se prosentti vois olla..
Jos 10k on haastavudestaan huolimatta kuitenkin todennäköinen niin tavoitetta vois vähän isommaksi hilata ni onpahan haastetta. Jos tavoite ois lyhentää lainaa 15k vuoden 2014 aikana. Jouluna 2014 lainaa on siis luultavasti 110 - 115 000€ jäljellä.

Heinäkuuhun 2014 asti jatkuu minulla vuorotteluvapaa, loppuheinäkuu kesälomaa ja sen jälkeen voisin pitää 2kk isyyslomaa. Ihan jo verotuksellisesti on sitten järkevää tehdä jotain työtä loppuvuosi. Yhdeksi vuoden 2014 tavoitteeksi asetan oman työni uudelleenjärjestämisen. Ideaalein vaihtoehto olis yrittäminen, jos saisin viriteltyä keväällä yrityskuvioita etukäteen niin että syksyksi voisin startata firmaa kunnolla niin se olis kivaa. Ainakin täytyy kokeilla, sittenhän sen tietää miten siinä käy. Minimitavoite työn suhteen että jos palaan entiseen työpaikkaani, saisin järjesteltyä työtehtäviäni niin että pääsisin tekemään enemmän asioita joista nautin ja joissa voin kehittyä.

Tärkein asia vuodelle 2014 on tietenkin omasta vauvasta huolehtiminen. Tänään tyttö oppi kääntymään selältä mahalleen. Mahtavaa seurata kehitystä ja saada olla mukana joka hetkessä. Ettei tartte töitten jälkeen tulla kotiin ja vain kuulla vaimolta mitä lapsi on tänään oppinut.

Vielä yksi tavoite tähän. Haluan olla ensi vuonna parempi aviomies ja ottaa vaimon enemmän huomioon. Mitäpä tuohon lisätä. Arjessa monesti tärkeät asiat unohtuu ja pinna on kireällä kun vauva huutaa eikä suostu nukkumaan. Kun yöt vielä menee heräillessä vähän väliä niin pitää ihan muistuttaa itseään että haloo, muistapa huomioida omaa rakastasi tavalla tai toisella.

Tuossapa noita tavoitteita tulikin jo ihan tarpeeksi. Täytyy vähintään kerran kuussa palata tähän listaan ja tarkistaa onko suunta oikea. Ja vuoden päästä inventaaario siitä miten meni.

11 joulukuuta 2013

Sosiaaliturvan tilalle kansalaisen perustili

Huh, onpa hurja ehdotus kun ajatushautomo Libera ehdottaa Hesarin jutussa sosiaaliturvan korvaamista perustilillä. Eli töissä ollessaan yksilö kerryttäisi varoja omalle tililleen ja vastaavasti tukia nostaessaan nostaisi niitä omalta tililtään. Kuulostaa hyvältä. Kannatan ajatusta niillä spekseillä mitä jutussa mainitaan. Tosin samasta ajatuksesta saa rakenneltua tosi vaarallisenkin yhteiskunnan.

Tällä hetkellä minä esimerkiksi kuluttaisin omaa rahaa tililtäni vuorotteluvapaan ajan. Mullehan se sopisi, olis jopa kivaa päästä enemmän vaikuttamaan omiin asioihinsa. Nythän saa hattu kourassa anella vuorottelukorvausta tai esim. työttömyyskorvausta. Järjestelmän pitäisi silti sopia myös niille jotka eivät pysty työtä niin hyvin tekemään ettei linja olisi se että vain vahvat selviää. heikoista on pidettävä huolta.

Asia on ainakin lisätutkimisen ja miettimisen arvoinen kuten Soininvaarakin sanoo.
Mitä ajatuksia ehdotus herättää?

09 joulukuuta 2013

Lapselle S-osuuksia

Kävin jo viime viikolla veronpalautusten jälkimainingeissa S-pankin toimipisteessä josko olisin saanut ostettua lapselleni samat S-osuudet kuin meidän perheen täysikäisillä jo on. Homma ei kerralla onnistunut, S-pankin täti antoi mukaan lomakkeen jolla saisi avattua S-tilin alaikäiselle lapselle. S-tili nimittäin pitää olla olemassa jos haluaa ostaa S-ryhmän osuuskauppojen osuuksia. Lapun täytin viikonloppuna kotona ja otin siihen lapsen äidin eli vaimoni allekirjoituksen. Jos lapsen molemmat huoltajat eivät ole paikalla S-tiliä avattaessa, täytyy olla tuollainen lomake jossa on molempien allekirjoitukset ja valtuuttajan täytyy olla vieläpä S-pankin asiakas jostain syystä. Muuten molempien on oltava mukana.

No tänään sitten otin uuden Helsingin reissun tuo lappu mukana. Ja sen lisäksi piti olla vielä mukana erillinen valtakirja vaimoltani että voin ostaa lapsellemme tiettyjen S-osuuskauppojen osuudet. Helpompi ois lienee ollut hoitaa homma niin että koko perhe olisi ollut mukana. Viimeksi kun ostin itselleni 14 osuutta, kesti operaatio noin tunnin. Silloin virkailija oli noin 50-vee naisihminen, tällä kertaa virkailija oli ehkä puolet nuorempi. En haluaisi olla ikärasisti mutta ihmeekseni koko prosessi oli tällä kertaa ohi noin vartissa. Jos olisin tiennyt että tuo on noin nopea juttu hoitaa, olisin ottanut vaimon mukaan ja olisi hoidettu helpomman kaavan kautta koko kuvio. Oletus kun oli että siinä se tunti vierähtää eikä viitsi kaikkien aikaa siellä tuhlata.

No mutta nyt vihdoinkin on homma hoidettu ja jokaisella meidän perheen jäsenellä on 14 osuutta eri S-ryhmän osuuskauppoihin. Yhteensä olemme investoineet 4005€ näihin. Kevään mittaan sieltä pitäisi ropista yhteensä reilu 400€ extra-rahaa, verovapaasti. Ja sama homma toistuu joka kevät. No kevät nyt on muutenkin kivaa aikaa mutta onhan se mukavaa kun tulee aina kiva yllätys kun tilillä on enemmän rahaa kuin mitä muistikaan.

Pitkään suunnittelin ja säästin tätä S-hommaa varten ja nyt se on pulkassa eikä asialle tartte tehdä mitään muuta kun nauttia. Saman kuin saisi aikaiseksi x10 eli että vastaava summa tippuisi tilille joka kuukausi..



Jolla on, sille annetaan

..mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.
Onko tuo nyt sitten ihan reilua? Enpä tiedä mutta noin se kyllä menee. Otetaan esimerkki. Jos matkustat PK-seudulla julkisella liikenteellä ja haluat kulkea seuturajan yli, maksat matkalipusta 4,50€ per suunta. Mikäli sulta löytyy hieman älliä ja suunnitelmallisuutta sekä 5€ niin ostat kuitenkin matkakortin jonka avulla voit hoitaa seutulipun ostamisen ihan itse ilman VR:n työntekijän apua. Mene vaikka kerran pyörällä ja laita 5€ säästöön. Tällöin maksat kertalipusta 3,47€. Hommaa voi viedä kuitenkin pidemmällekin ja voit ostaa "kuukausi"lipun jolloin yksittäisen matkan hinta jää mahdollisesti vieläkin alhaisemmaksi. 30vrk maksaa 95,80€ eli jos käyt 5pv viikossa töissä (eikä muita matkoja oteta huomioon), jää yhden matkan hinnaksi n. 2,30€. Nyt ollaan päästy jo lähes puoleen hintaan alkuperäiseen verrattuna.
Mikäli sulla on kuitenkin mahis säästää ja ostaa kerralla koko vuoden lippu niin HSL taisi tarjota 13:sta kuukauden kaupan päälle. Nyt ollaan jo alle puolen hinnan.

Mitä se mitä piti olla tässä tapauksessa on? Mikäli siis haluaa matkustaa joukkoliikenteellä edullisemmin. No ainakin näitä:
-Halu matkustaa halvemmalla
-Taloudellista ajattelua ja malttia pysähtyä miettimään miten ko. asia olisi parasta hoitaa
-Selvittää miten se on mahdollista
-Halu/kysy säästää edes hieman (minimi 5€) tai sitten enemmän jos haluaa vaikuttavampia tuloksia
-Tehdä se


Ja hommahan pätee moneen muuhunkin. Jos sulla on (jotain) niin todennäköisesti sitä kertyy lisääkin. Moni ihminen nauttii siitä jos saa olla iloisten ihmisen seurassa. Myös minä. Miten voi vaikuttaa siihen että ihmiset sun ympärillä on iloisia (jolloin myös sulla itsellä on kivempaa)? Olemalla itse kiva/hauska. Vaikka sulla ei edes olis hyvä fiilis niin mitä jos kokeilisit olla ympärillä oleville ihmisille mukava ja tehdä heille hyvää? Melko varmasti saat takas sitä samaa. Kyse ei siis tarvitse olla rahaan liittyvistä asioista. Jos sulla on jotain niin saat lisää. Joko sitä samaa tai jotain muuta. Oli se sitten hyvää tai huonoa. Jos käyttäydyt kusipäisesti niin turha ihmetellä että miksi kaikki ihmiset on sulle ilkeitä.

Sait varmasti pointista kiinni. Sanoin aluksi että en tiedä onko reilua mutta korjaan että onhan se reilua kun tarkemmin miettiin. Se mitä jaat, sitä saat. Ja vielä tuohon HSL-juttuun palatakseni, nykyisin kun laitan vauvelin rattaisiin ja hyppään junaan niin sehän lysti on ilmaista seuraavat ainakin 7-vuotta kun lapsi suostuu rattaissa olemaan. Tarkistin muuten konnarilta niin yläikärajaa ei ole. Jos lapsi on vaunuissa niin matka on ilmaista hupia. Hyvää matkaa jokaiselle, oli kyyti sitten juna, bussi tai elämän rattaat.


05 joulukuuta 2013

Lomabudjetti




Näin jälkikäteen täytyy vähän tsekkailla paljonko meidän 10 päivän lomareissuun kului rahaa. Olimme siis kaksi aikuista + vauva - kombolla Israelissa. Budjetti ylittyi suunnitellusta ja yhteensä rahaa meni noin 3400€. Ostoksia tuli tehtyä suunnitelmaa enemmän, ehkä 1500€:lla. Sieltä löytyi muutama oikein pätevä vaatesuunnittelija. No ei harmita, reissu oli oikein kiva ja hankinnat järkeviä. Vuorotteluvapaan ajalle meillä on budjetoitu matkustamiseen 10 000€. Vaimo maksoi vaateostoksensa itse joten ihan 3000€ lovea ei matkabudjetista lähtenyt.

Joka toinen päivä syötiin raflassa mutta muuten nuukailtiin. Lomallakin on järkevää käyttää rahojaan fiksusti. Sain esimerkiksi 20€:lla surffilaudan vuokrattua 1,5 tunniksi ja kaupanpäälle henkkoht opastuksen surffaamiseen. Näin kitupiikkikin pääsi ekaa kertaa surffaamaan! Ja kivaa oli. Viimeisellä aallolla olin jo pystyssä 10 sekuntia. Pakko päästä kyllä uudestaankin, sen verran kivaa se oli.

Paikallinen tippikulttuuri tuntuu näin säästäväisestä suomalaisesta oudolta. Jos ajattelet että mennäänpä nyt kerrankin vähän parempaan ravintolaan ja lasku on kahdelta vaikkapa 50€ niin laskuun onkin lisätty 18% tippi päälle. Huh. Useimmiten tippi jäi kyllä maksamatta vaikka laskusta ois kuinka ympyröity TIPS NOT INCLUDED. Kuulema systeemi on että tarjoilijan palkka voi olla 5€/h ja loput tulee tipeistä. Typerä systeemi. Ei ole järkevää että leijonanosa jonkun palkasta on tipeistä riippuvainen. Tipit pitäis olla jotain ekstraa järkevän palkan päälle jos joku on tarjonnut erikoisen hyvää/ystävällistä palvelua. Hyvästä palvelusta voisin jopa jotain tipatakin mutta pakollisena laskun lisänä idea ei ole kiva.

Takaisin Suomessa




Lomailtiin 10 päivää Israelissa, pääasiassa Tel avivissa. Ja nyt ollaan takaisin Suomessa. Lämpöä tulee ikävä, oli aivan ihanteellinen ilmasto; aamusta yöhön asti teepaitakeli. Pari oäivää sitten vielä uitiin välimeressä. Hyvää ruokaa ja lämpöä, hyvät edellytykset onnistuneelle lomalle. Vauvakin tykkäsi. Kallis maa vaan tuo Israel. Ja monia outoja juttuja siellä on. Kuten että taksissa ei voi maksaa kortilla eikä useistakaan automaateista saanut rahaa visalla eikä mastercardilla. Meinattiinkin olla aika pulassa erään taksimatkan päätteeksi. Jotenkin sitä ajattelee että kyllä kortilla pitäis pystyä maksamaan, ainakin nyt taksissa. Mitta kun ei. Enskerralla sitten pitää varautua paremmin käteisen kanssa.

Matkalla säästettiin kaikki kuitit mutta haasteellista on että ainoa mitä kuiteista ynmärtää on summa. Tekstit kun on hepreaksi. Ois ollut vain kiva tarkistaa että kaikki maksut on oikein. Siellä kun ei kortin kanssa ostaessa tarvitse edes näpytellä pin-koodia, allekirjoitusta sentään joskus kysyttiin. Ja senkin, allekirjoituksen, yhdessä kaupassa teki meidän puolesta kauppias itse. Vaimon kortti suljettiin pankin toimesta tuon samaisen ostoksen jäljiltä. No onneksi mulla oli vielä visa että mastercard niin saatiin loppulomaksi ruokaa.

Paikka on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen, ensvuonna vois mennä uudestaan. Varsinkin kun pääsi syksyn koleutta karkuun. Eilen illalla piti sitten ostaa alkuvuoteen jo uusi matka, eri paikkaan tällä kertaa. Kerankin kun on aikaa matkailla ni se pitää käyttää hyödyksi.