10 joulukuuta 2016

Varallisuuskatsaus

Itsestä tuntuu, että viime aikoina säästäminen ja sijoittaminen on jäänyt vähemmälle. Osa asiasta johtuu varmasti siitä, että peruskuluja on karsittu jo aikaisemmin. Mutta on tässä mukana jotain laiskuuttakin. Vaikka on tässä ihan hyvä syykin kun on nuo pari pientä lasta (1v ja 3v) elämässä mukana. Tuntuu siis ettei ylimääräistä aikaa oikein ole säästämis- tai sijoittamisasioiden miettimiseen.

Ajattelin tähän nyt kuitenkin listata tilannekatsausta varallisuuteni osalta.

Asunto 192 500€
Nordnet Super Suomi 1 800€
Seligson Phoebus 1 600€
S-osuudet 1 400€
Säästötili 500€

Yhteensä: 197 800€

Toi jakauma on edelleen pahasti kallellaan että varat on kiinni seinissä. Kun pitäis olla enemmän osakkeissa tai osakerahastoissa. Ainoastaan 2,6% on rahoista jossain muussa kuin kämpässä. Ei hyvä. Tässä on kyllä ensvuodelle ja sitä seuraavallekin tavoitetta että tuota prosenttiosuutta saisi nostettua. Tosin nyt osakkeet tuntuu olevan aika korkealle arvostettuja. Mikäli kevät 2009 -tyylinen tilanne toituis ni mä ottaisin lainaa osakejuttuja varten 70 000 - 100 000€. Mutta saa nyt nähdä tuleeko ihan yhtä houkuttelevaa tilannetta kovin pian. Jos ei ni sit vaan jatkan tätä meininkiä että ostelen rahasto-osuuksia sitä mukaa kun rahaa tulee. Ei sitä kyllä kovin paljon tule kun olen vain kolme päivää viikossa töissä eikä pesti nyt niin superhyvin palkattu ole vaikka muuten kivaa onkin.

Niin ja säästäminen / sijoittaminen lapsille on mennyt kivasti ihan suunnitelman mukaan, heillä on jo enempi osakejutuissa rahaa kuin mulla. Ja ne siellä luultavasti kerkeää muhia hyvän tovin.

Olen muuten ostellut osakkeita joka kuukausi aina sillä summalla mitä on varaa ollut. Nyt olen pohtinut tyylin vaihtamista että kattelis vähän sen mukaan miten kalliilta tuntuu ja ostais vain sellaisina kuukausina kun arvostustasot ovat alle keskiverron. Ja muuten pistäis säästöön ja ostais sit kerralla vähän enemmän. Tavallaan kyllä tuntuu typerältä edes kirjoittaa mitään osakkeista tai osakerahastoista kun itsellä siellä ei käytännössä ole oikeastaan mitään vielä sisässä. No mutta minkäs teet, sitä kertyy sen mitä pystyy kerryttämään.


30 lokakuuta 2016

Asuntolainatarjousta

Näin se vaan aika taas menee. Ei ole blogia tullut ylläpidettyä. Lähinnä aika mennyt lasten kanssa ihmetellessä, pienempi on nyt 1v ja vanhempi 3v. Sit on vielä toi asuntoprojekti edelleen vaiheessa. Pankista kyselin lainaa ni sanoivat että saisi 3kk:n euriborilla 0,85:n marginaalin lainan. onko toi hyvä vai huono? Eihän noi nykyaikana sikakalliita ole enivei mutta oishan se silti kiva tietää voisko olla vieläkin vähempi. Järjestelypalkkio sen sijaan ois 700€. Se tuntuu toosi suolaselta summalta. Mitä järjesteltävää tuossa nyt pankilla on? Ei muuta kun rahat tiskiin ja me aletaan maksaa lainaa?

Näillä näkymin muutaman viikon sisään tehdään jotain päätöstä tämän asumisasia kanssa. Aika ressaavaa miettiä tuota asumiskuviota, selailla asuntoilmoituksia jne.
No jospa kohta tästä oltaisiin selvemmillä vesillä tämän keissin kanssa.

28 elokuuta 2016

Tarjous tontista

Saa nähdä mihin tässä vielä päädytään näitten talonrakennusajatusten kanssa. Mutta ainakin nyt laitettiin tarjous yhdestä tontista. Oli niin hyvällä paikalla se tontti. Se on aika iso että kokonaan sitä ei ole itellä varaa pitää vaan siitä pitäis joku pala sitten myydä eteenpäin. Yritin vähän kuumotella välittäjää josko saisi huomiseksi jotain alustavaa vastausta. Keissi on vähintäänkin monimutkainen kun siinä on tämmöstä tontinyhdistämiskuviota ja muuta. Eli veikkaan tämän kestävän vielä hetken ennenkuin tähän ihan oikea vastaus tulee. Jännät hetket tässä kuitenkin menossa. Jotenkin kyllä yllättävän vähän olen ressannut asiasta.

On joitakin talonrakennusprojekteja käyty kattomassa ja kyllähän noi uudet talot sisältää kaikenlaista kivaa uutta juttua rakentamisen saralta. Jos rakentamaan päädytään ni muutama hauska lisä pitää varmaan laittaa mutta joka kohtaan ei tietty voi tai ei siis ole järkevää laittaa mitään ihan viimeisintä huutoa olevaa hommelia. Mietin myös, että vois ehkä pistää jonkun toisen blogin pystyyn jos rakennusprojekti alkaa. Se kun on melkonen proggis ja vähän omaa juttuansa.

11 elokuuta 2016

Palkkaneuvottelut

Oli niistä edellisistä aikaakin jo 4,5 vuotta. Palkkaneuvotteluista siis. Mutta nyt kun joutui uusiks sopimusta kirjottamaan kun aloitin elokuun alussa kolmepäiväisen työviikon ni tuli samalla puhetta palkasta. Aikaisemmin kun tein nelipäiväistä viikkoa, oli palkka 2300€/kk. Tästä laskettuna olisi kolmepäiväisen viikon palkka ollut 1725€/kk. Sain tuon sitten nostettua 1800€/kk eli kokopäiväiseksi palkaksi laskettuna 3000€/kk. Olen tuohon oikein tyytyväinen. Vaikka kai tuo on aika keskivertopalkka kuitenkin on suomalaisten keskuudessa. Mutta jää tuosta kolmepäiväisenä reippaasti yli tonni käteen. Saati sitten jos tekisi neljä tai viisi päivää viikossa. Ehkä tuossa joskus keväällä voisi harkita lisäävänsä työaikaa kolmepäiväisestä nelipäiväiseksi ainakin jos vanhempi lapsi menisi jo päiväkotiinkin. No mutta harvinaista herkkuahan tämmönen palkannostopäivä on.


22 heinäkuuta 2016

Talon rakennuttaminen?

Enpä olis uskonut tämmösiä suunnittelevani. Olin nimittäin vannonut etten ikinä ala rakentamaan tai rakennuttamaan taloa. No - en nyt siis vielä semmoiseen ole ryhtynyt mutta asiaa on ajatuksen tasolla harkittu. Näin sitä elämä menee eteenpäin ja ajatukset ja tilanteet muuttuu. Voi olla että rakentamiseen asti ei ikinä päästä. Tai sitten sitä joutuukin taloprojektiin.

Tällä hetkellä asutaan rivarissa ja olen kuullut ettemme ole ainoita joilla rivarielämä ei ole ihan niin auvoisaa. Naapureiden kanssa on ollut vähän kaikenlaista haastetta. Muuten tosi kiva asunto ja kivalla paikalla jne. Mutta semmosessa vaiheessa ollaan että on mietitty muita vaihtoehtoja tämän tilalle. Mikäli sopiva tontti olisi tarjolla sopivasta paikasta ni lähdettäis kyllä rakennuttamaan taloa. Mutta mutta, voi olla ettei semmosta ihan heti vastaan kävele. Usein tonttia metsästetään useampi vuosi eikä takuuta ole että sittenkään semmoista löytyy.

Pari semmosta tonttia olis kiikarissa joissa tosin on vanha talo ja sisällä vanhat vanhukset. Mutta mistäs sen tietää kestääkö siinä 10 vai 20 vuotta ennenkuin vanhainkoti tai joku muu kutsuu. Saas nyt nähdä että tapahtuuko tämmöstä taloprojektia meijän elämässä ikinä. Mielenkiintoinen projekti talon pystyttäminen toki olisi.

No mutta nyt vietetään vielä heinäkuu kesälomaa ja sitten elokuun alusta töitä 3pv viikko eli jo melkein normaalia työelämää kolmen vuoden tauon jälkeen. On sitä työntekoa jo kaivannutkin.

04 huhtikuuta 2016

Downshiftausta

Meidän vanhempi lapsi on nyt 2,5-vuotias ja melkein koko tuon ajan olen - modernilla termillä ilmaistuna - downshiftannut. Aluksi olin vuorotteluvapaalla, sitten isyysvapaalla, sen jälkeen taisi tulla kesäloma, sitten olin ihan töissäkin hetken (tosin lyhennetty työaika, 4pv/viikko), sen jälkeen alkoi opintovapaa jolla olen tälläkin hetkellä. Tulot ovat siis olleet tavallista pienemmät mutta sen vastapainoksi on jäänyt aikaa olla enemmän kotona perheen kanssa.

Tällä hetkellä opintovapaata on sovittu kesään 2016 asti, kolmisen kuukautta vielä jäljellä siis. Heinäkuu vähän ahdistaa näin etukäteen, kun tässä on ottanut näin iisisti niin kesälomapalkkaa ei paljon kyllä ole tulossa. Lomaa olisi kiva kuitenkin pitää mutta toisaalta kuukausi ilman tuloja ei kuulosta kivalta. Yhdestä kuukaudesta kuitenkin jotenkin aina selviää, ehkä teen sitten vaikka osittain töitä silloin.

Vielä on auki se, miten omat kuviot menee sitten elokuusta 2016 eteenpäin. Pidän työnantajan kanssa palaveria tämän viikon torstaina, silloin sovittanee miten jatkossa mennään. Aluksi mietin sitä, olisinko vielä anonut pidennystä opintovapaaseen puoleksi vuodeksi. Vuosi 2016 on viimeinen kun aikuiskoulutusraha on vielä mukavan kokoinen, vuoden 2017 alustahan se on ymmärtääkseni noin puolet nykyisestä määrästä. Pienempi lapsi on nyt vasta puolivuotias ja olisi kiva olla kotona nyt hieman enemmän kun lapset ovat pieniä. Näillä perusteilla alunperin mietin kysyä tuota opintovapaan jatkoa. Olen kuitenkin käynyt kaikki mielenkiintoisimmat kurssit koulusta jossa olen ollut opiskelemassa avoimella puolella ja on ollut raskasta aikaa siinä mielessä että monesti koulun työt ovat jääneet iltaan ja niitä on väännetty sen jälkeen kun lapset on saatu nukkumaan. Olis kiva välillä iltaisin ysin jälkeen vaan olla ilman että on jotain pakollista tekemistä. Töistäkin on tullut pidettyä sen verran pitkä tauko, että olisi kiva taas päästä sorvin ääreen tekemään hommia. Keksin viime viikolla laskeskella vaihtoehtoa että olisinkin vain 3 päivää viikossa töissä. Tuosta työmäärästä pitäisi jäädä käteen aika lailla sama summa kuin mitä olen saanut nyt opintovapaalla. Tällöin jäisi ihan tarpeeksi aikaa olla kotona sekä saisi sen verran rahaa, että sillä  tulisi toimeen. Jos en nyt ihan mitään ihmeellistä keksi, niin tuota ehdotan torstaina työnantajalle. Jos menisi ainakin vuodenvaihteeseen tällä määrällä ja sitten voisi arvioida tilannetta uudestaan. Jossain vaiheessa sitten varmaan jatkaisin nelipäiväisen työviikon tekemistä.

Näillä ajatuksilla syksyn suunnitelmia eteenpäin.

10 maaliskuuta 2016

100 000 sivun katselua blogilla ja suosituimmat kirjoitukset

Huomasin että onpas noita kertynyt kun tuolla blogin uumenissa on tommonen laskuri. Se näyttää nyt että lukema on jotain yli 100 000. Heinäkuussa 2013 aloitin blogin pitämisen. eli reilut 2 ja puoli vuotta on tätä tullut pidettyä. Oli tuossa piempi taukokin kun en kirjoitellut. Jos sen huomioi niin jotain 50 000 käyntiä per vuosi. Pistää ihan miettimään että kai tällä joku merkitys on mitä tänne kirjoittaa. Aina kun ihminen jotain lukee niin kyllähän se jotenkin vaikuttaa ajatuksiin ja tekemisiinkin. Jospa tämmönen ainakin innostais ihmisiä jollain tapaa järkevöittämään omaa talouttaan.

Suosituin blogiteksti tähän mennessä on 2570:lla katselukerralla Yli 10%:n varma tuotto verovapaasti -kirjoitus jossa kerron S-osuuksista ja niiden hankkimisesta. Aihe onkin mielenkiintoinen ja kyllähän mäkin klikkaisin jos tuommoisen otsikon näkisin. Jos jollakulla ei nyt vielä noita S-osuuksia ole niin tuolta vain hankkimaan.

Toiseksi suosituin teksti on ollut Asunnon hinnasta tinkiminen 1464:lla katselukerralla. Kyseiseen kirjoitukseen liittyy myös niitä harvoja (jos ei nyt ihan ainoa) negatiivisia kommentteja blogin historiasta. Joku siellä vähän epäasiallisesti naljaili anonyymin nimimerkin takaa. Muuten kommentit on olleet tosi rohkaisevia ja kannustaneet blogin kirjoittamisen jatkamiseen.

Kolmanneksi suosituin teksti blogin historiasta on Ilmainen passikuva 1310:lla katselulla. Toi vinkki on myös edelleen ihan ajankohtainen. Täytyy itsekin tässä enskuussa napata nuoremmasta lapsesta vastaava passikuva. Ehkä voisi vaikka tänäänkin kokeilla. Saisi sitten ekan passin pojalle hankittua. Ihan koko passia ei valitettavasti ilmaiseksi saa mutta sen kuvan osuuden voi saada.

05 maaliskuuta 2016

Edullista ehkäisyä -sterilisaatio

Tulipa käytyä inseminaatio-leikkauksessa. Lapsia kun nyt on kaksi ja se määrä on jo alunperin mietitty riittäväksi niin siksi tämmöiseen ratkaisuun päädyttiin. Piti tuota silti hetki vielä pohtia että haluaako tuohon varmasti lähteä. Nyt istun taksissa ja ajellaan kotia kohti eikä ainakaan vielä harmita :)

Hommahan kustantaa julkisella puolella jotain reilun sata euroa ja päälle jotain matkakustannuksia sekä mahdollisestu jotain rahaa menee kipukääkkeisiin. Mulla pitäs lääkekaapissa olla vielä vanhat kipulääkkeet luuydinluovutuksen jäljiltä joten uusia en tartte.

Itse operaario ei tuntunut paljon miltään, onhan se tietty hieman epämukavaa toki. Ja etukäteen semmosta kuumottavan jännittävää. Saa nähä tuleeko tästä millaisia jälkikipuja..

Eipähän jatkossa mene rahaa sit mihinkään ehkäisykuvioihin. Eka pitää odotella 3kk ja sit vielä varmistaa että operaatio on ollut onnistunut. Mut säästöä se on pienikin säästö. Ja suoraan sanottuna onhan se itse hommakin sit jatkossa kivempaa ilman hmm. Iisävälineitä. Ja vähän ressittömämpää. Naapuri sai (suunnittelemattoman) iltatähden 50-vuotiaana. Ei ois minusta kiva yllätys jos sitä ei ole edes suunnitellut/haaveillut. Itse haluaa suunnitella elämäänsä - tässäkin asiassa - eikä vain ajautua johonkin.

Jos ihan rahapuolta miettii niin voin pistää tarkan summan tänne kun saan laskun. Ehkäisyn kulut ilman sterilisaatiota riippuu tietty valitusta menetelmästä ja harrastustahdista, noista mulla ei mitään laskelmaa ole.

Huh, nyt se on ohi. Kotia vaan sit lepäilemään.

29 helmikuuta 2016

Kitupiikin oma talouskatsaus

Kun tämä blogi nyt edelleen on anonyymi ni tänne on hyvä postailla ihan avoimesti kaikkea omiin rahakuvioihin liittyvää. Ah - ihana vapaus. Laitan tähän mun omat rahakuviot. Vaimolla lähes sama tilanne, se on kuitenkin tarkalleen ottaen vähän mua rikkaampi.

Kirjaan tähän nyt mun oman taloustilanteen tällä hetkellä. Aikaisemmin visioinkin jo mun viiden vuoden suunnitelmia mutta ehkä tulevastakin tässä vielä jotain päivitän.

Kitupiikin varallisuuslaskelma:
+Asunnon velaton osuus 187 200€
+S-osuudet 1400€
+Seligson Phoebus 650€
+Nordnet Super Suomi 350€
+Säästötili 500€
(-Asuntolaina 37 800€)
Nettovarallisuus yhteensä: 190 100€

Jos lasken S-osuudetkin sijoitusvarallisuudeksi niin yhteensä rahoja on sijoituksissa 2400€.  No - se on vähän reilu prosentti kokonaispotista. Melkein noloa. Ei ole mitään järkeä että tällein perisuomalaisesti melkein kaikki rahat on kiinni asunnossa. Jos tavoite ois vaikka vuoden 2016 lopussa että sijoitusten osuus ois 4% kaikesta.. Ois se jo huomattavasti parempi jako. Eli Seligsoniin ja Nordnettiin pitäisi saada lisää paukkuja. Jos sinne nyt jotain saisikin niin voisi miettiä hajautustakin sitten. Näillä summilla se nyt on ihan sama, kunhan edes jossain järkevässä paikassa ovat.

Oon nyt ainakin saanut säästettyä puskirirahastoon 500€ jos vaikka auto hajoaa ja tulee pakollinen remontti tai jotain vastaavaa yllättävää iskee. Ja muutaman satasen olen jo saanut lisättyä osakkeisiinkin. Tai osakerahastoihin siis. Kai sitä lainaakin tulee hiukan lyhennettyä mutta ehdottomasti enemmän pitää laittaa osakejuttuihin kuin lainaan. Oiskin joku sata tonnia jo osakkeissa.. No mut siihen suuntaan.

25 helmikuuta 2016

Sama tuote - viisi eri hintaa

Mun kauan palvelleet kengät hajos totaalisesti, pohja murentui käsiin. Sain ne aikoinaan ilmaseks ja lumihankihommissa olleet tosi hyvät. Halusin vastaavat hyvät, pitkävartiset kengät tilalle ja löysinkin sopivan mallin suomalaiselta merkiltä. Kävin guuglailun jälkeen vielä testaamassa kaupassa ja kengät vaikutti oikein hyvältä.

Kaupan hintalappu näytti 160€. Aika kalliit. Kengät oli kuitenkin tosi hyvät ja toivottavasti kestäis seuraavat 15 vuotta joten olisin saattanutkin investoida niihin vähän enemmän ja ostaa ne tuolla hinnalla. No kysyin kuitenkin saisko niistä alennusta. Myyjä meni kysymään myymäläpäälliköltä ja lupasi kengät 130€:lla. PK-seudulla myyvät kuulema 160:lla ja muualla Suomessa 130:lla ja lupasi että voi nyt myydä mulle tolla hinnalla. Wau, pitäisköhän ostaa?

No katoin kuitenkin mihin hintaan näitä kenkiä myydään netissä, halvin paikka mitä löysin niin kengät tulisi kotiovelle hintaan 100€ (93+7). Jokohan nyt ostaisin? Emmä sit heti kuitenkaan niitä raskinu vieläkään ostaa. Katoin mitä löytyis tori.fi:stä. Siellä joku kauppas käyttämättömiä vastaavia kenkiä 80€:lla. No hei, joko lompakko laulais?

Mietin että hintaero jäisi kuitenkin liian pieneksi kotiinkuljetettuihin verrattuna että tarjosin kenkiä kauppaavalle 65€ ja hän suostui tarjoukseen. Meni tietty vähän bensaa ja aikaa hakea kengät mutta olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen; superhyvät kengät järkihinnalla. Vaivaahan tuossa sai vähän nähdä mutta minusta se kannatti, hintaero kuitenkin melkein satanen alkuperäiseen verrattuna.

16 helmikuuta 2016

Blogin pitäminen anonyyminä?

Tässä on nyt jo aika pitkään tätä blogia tullut pidettyä. Välillä vähän ahkerammin ja välillä joku pikku taukokin ollut. Valitsin alunperin anonyymiuden ihan sen takia että saapahan sitten kirjoittaa mitä lystää ja voi ihan vapaasti aukaista rahakuvioitaan ilman että tarvii miettiä mitä joku ajattelee. Valittu linja on toiminut hyvin ja on ollut rentoa kirjoitella pitä milloinkin päähän pälkähtää. En ole muutenkaan lähtenyt tässä mitenkään ammattimaisemmalle linjalle esim. lisäilemällä kuvia. Ideana ollut se ettei tästä muodostuisi liian "duuni". Helposti saa menemään aikaa jos kirjoittaa huolella tarkasti punnituista aiheista ja oikolukee sekä lisäilee vielä kuvia tai muuta lisämatskua. Niin siis aikaa saa menemään toosi paljonkin. Ja kun suhteuttaa sen siihen mitä rahoja tästä on saanut (ei paljon mitään) niin se ei ehkä ole järkevää että tekisi kovin ammattimaisesti. Ei mulla tosin tällä hetkellä ole edes mainoksia täällä.

Jotkut ovat sitten valinneet sen linjan että heidän bloginsa on siirtynyt esim. jonkun lehden alaisuuteen ja jatkossa blogi ilmestyy jonkun lehden "nimissä". Toi ois tavallaan kiinnostava vaihtoehto. Sillon sitä vain pitäis olla nimen ja naaman kanssa julkisuudessa. Emmä tätä edes niin kovin aktiivisesti mieti, joskus vain tullut mieleen että voisi olla kiinnostava vaihtoehto. Silloin ehkä jonkun euron tästä saisikin itselleen. Vaikka muuten hauskaa on toki näinkin vaikkei rahaa tästä kertyisikään. Täytyy tätä asiaa vielä miettiä, eipä tässä mikään kiire ole.

14 helmikuuta 2016

Osake-ennustus

Tässä ihan villi veikkaus osakkeiden lähitulevaisuuden arvoista. Turha tulla valittamaan jos tämän pohjalta tekee jotain peliliikkeitä ja hommat kusee.

2000 -> 2002 välillä S&P 500 laski n. 1500:sta 800:aan.
2007 -> 2009 S&P 500 teki suunnilleen saman kuvion. Jos samansuuruinen kuvio toistuisi nyt 2016 -> 2017 niin S&P 500:n pitäisi tippua 2000:sta lähelle tuhatta. Mä veikkaan (ihan mutu-tuntuman veikkaus) että lukemat olisi joskus 2017 puolella 1250.

Aion silti jatkaa joka kuukausi osakeostoja, jos rahaa ei enempi ole ni ainakin 20€ on pakko joka kuukausi laittaa. Toivon että sitä olis vähän enemmän. Mutta jos tämä mun ennustus paikkansa pitää ni sit täytyy kyllä tehdä joku iso peliliike tuolla pohjilla. Jäi niin harmittamaan 2009 tammikuussa kun ois ollu niin herkkupaikka tarjolla mutta elämäntilanne ei sallinut sen ihmeempää silloin. Oltiin just menossa naimisiin ja rahaa oli suurinpiirtein 0, hyvä kun sain sormuksen ostettua.. Jos osakkeisiin tulee (2017) yhtä iso kuoppa (suhteellisesti) kuin 2009 tammikuussa ni pakkohan niitä olis jotenkin isommin päästä ostamaan. Vaikka laina-rahalla jos ei muuten.

Itse uskon (noin) 7 vuoden sykleihin. Kirjoitinkin siitä jotain jo aikaisemmin. Osakkeiden osalta homma toimii siis jotakuinkin niin että 5 vuotta noustaan ja sitten puoltoista - kaks vuotta alaspäin. Laskun aika olis ollut jo viime vuonna mutta ehkä se tulee sit nyt? Tässä on jo 6 vuotta ollut nousua putkeen. Ei tää nyt tällä tahdilla olis voinutkaan ikuisuuksiin jatkua.

Hauska näitä on ainakin kirjotella ylös ni voi tulla sitten (itselleen) nauramaan jälkikäteen jos on veikkaus mennyt ihan pieleen.

08 helmikuuta 2016

Kulujen jako parisuhteessa

Kuulema yksi eniten kiistoja aiheuttava asia parisuhteissa on raha ja sen erilaiset käyttötavat. Kyllä meilläkin on useammin kuin kerran ihmetelty toisen rahankäytön kohteita vaikka useimmiten näiden asioiden tiimoilta ihan yhteisymmärryksessä ollaankin. Tähän mennessä meillä rahat on jaettu niin että mä maksan vakiomenot ja vaimo sitten muita juttuja kuten ylimääräisiä asuntolainan lyhennyksiä tai jotain ulkomaanmatkoja. Alkusyy meidän järjestelyyn oli se että kun meidän yhteiselo ja yhteistalous alkoi, mulla oli vakituinen kokopäivätyö eli toisinsanoen vakituiset tulot ja vaimolla tuloja ei aluksi ollut ollenkaan ja hän aloitti silloin yrittäjänä joten aluksi hänen tulonsa olivat melko pienet ja epäsäännölliset (sitä ne toki on vieläkin). Aluksi meidän sopiva järjestely ainakin oli oikein sopiva, pakolliset menot kun täytyy maksaa ja mä tiesin eurolleen paljonko saan rahaa kerran kuussa niin mun oli ne helpompi maksaa.

Tuosta on nyt jokunen vuosi jo vierähtänyt, itseasiassa reilut 6 vuotta sitten mentiin naimisiin, ja tilanne on nykyään vähän erilainen. Mun tulot on edelleen säännöllisemmät. Vakituinen työpaikka odottaa ja tällä hetkellä olen pääosin aikuiskoulutustuen varassa. Kunhan mun osalta tilanne normalisoituu eli palaan (lähes) kokopäivätyöhön niin mä olen jälleen meistä se joka tietää minä päivänä kuusta rahaa tulee ja paljonko. Vaimo toimii edelleen yrittäjänä. Hänellä on kuviot menneet siltä osin kivasti että useimpina vuosina (ekaa lukuunottamatta) hän on tienannut enemmän kuin minä tehden kuitenkin varsinaisia työpäiviä vähemmän kuin minä. Vaikka ei se ilmaiseksi ole tullut, paljon on täytynyt tehdä markkinointia ja muuta työtä josta kukaan ei ole maksanut ja jota ei osaa edes niin hyvin laskea työksi. Mutta vaimo on ollut ahkera, poinsit hänelle siitä! Ei se yrittäminen edelleenkään helppoa ole, se on kovin epäsäännöllistä ja suhdanneherkkää. Välillä on ollut jokunen vakiasiakas, tällä hetkellä ei semmoisia ole. Onneksi viisas vaimo maksoi aikanaan korkeaa YEL:iä jotta hän saa parhaillaan ihan kivaa äitiyspäivärahaa.

Tässä meidän tämän hetken kuvio suurinpiirtein. Vaimo tuli sitten ehdottamaan että vaihdettais tätä meidän rahanjakotaktiikkaa. Ja mä suostuin. Ajatus on että maksetaan suurinpiirtein puoliksi vakiomenot (yhtiövastike, sähkö, vesi, vakuutukset yms.). Sovimme että hän maksaa mun tilille n. 500€ ja mä edelleen hoidan käytännössä laskujen maksamisen. Sopii mulle. Tässä on hetken aikaa ollut vireillä ajatus että asuntolainan maksamista voisi hidastaa (pienet korot jne.) ja käyttää ylijääviä euroja sijoituksiin. Vaimo on hieman arka osakejuttujen suhteen, pelkää jotenkin että "Mitä jos ne romahtaa?". Ei siis vielä ole suuremmin päästy liikkeelle näissä osake(rahasto)kuvioissa. Tämä asia tässä tullee pian muuttumaan koska mä taas olen valmis laittamaan kaikki ylijäävät roposet tuottamaan. Riskiä toki mutta ei sitä kohtuullista tuottoakaan voi saada jos ei mene riskillä eteenpäin.

Kunhan saan helmikuun lopussa kuluseurantaa tehtyä niin numerot hieman vaihtunee mun osalta. Palaanpa sitten viimeistään aiheeseen. Olisi tietty kiva jos olisi tullut reippaammin aloitettua osakekuviot jo aikaisemmin mutta minkäs teet. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Miten teidän rahankäyttökuviot jakautuu?

06 helmikuuta 2016

Tammikuun 2016 menot

Huh, kylläpä tässä tammikuussa menikin rahaa! Isoin potti oli kun autosta hajosi käsijarru enkä jaksanut, tai tuskin olisin osannutkaan lähteä sitä korjaamaan. Laskua tuli yli 400€. Sitten piti maksaa koko kevään opiskelumaksu, 150€. Hieman tavallista useammin tuli myös käytyä ravintoloissa (3x), siitä laskua 77,40€.

Ruokakauppa 426€
Opiskelumaksu 150€
Yhtiövastike 208€ (tästä vähennettiin vesimaksun tasaus, siksi hieman tavallista pienempi)
Luonasruuat (2x) 13€
Seligson Phoebus 40€
Ravintolat 77€
Puhelin 24€
Autoremontti 432€
Apteekki 38€
Kuntosali 13€ (osakuukauden maksu)
Bensa 50€
Sähkö 28€
Junalipun lataus 25€
Tytön osakerahasto 100€
Pojan osakerahasto 100€
Asuntolainan korko 70€

Yhteensä 1800€


Ja tuloja ei paljon ollut kun vasta helmikuun puolivälissä saan tän vuoden ekan aikuiskoulutusrahan. Tili näyttääkin aika miinusmerkkiseltä. Enkä ole maksanut asuntolainaakaan vielä tänä vuonna ollenkaan.. Pelkkiä korkoja vain. Ja hyvänen aika, huomasin että kummilapsien maksutkin on tammikuulta vielä hoitamatta, hoidan ne aina palkasta (tai opintorahasta) ja kun sitä ei ole tullut niin on jäänyt hoitamatta. Tuosta tulee siis vielä kulua 60€. Jos tuon vielä lasken mukaan niin menoja 1860€! Huhhuh, miinukselle mennään. Täytyy ajaa auto järveen niin ei tule tommosia ikäviä yllätyksiä. Missähän on lähin järvi?

04 helmikuuta 2016

50 vuoden asuntolaina

Tuli käytyä pitkästä aikaa katsomassa oman asuntolainan tietoja Handelsbankenin nettisivuilta. Ensin katsoin että kaikki näyttää ok:lta mutta sitten alkoi asuntolainan numerot näyttää oudoilta. Lainaa on nostettu 249 000€ ja sitä on jäljellä 75 900€. Nämä summat oli ok. Sitten katsoin laatikkoa "Arvio kuluvan ja seuraavan vuoden maksuista", siellä näkyi vuoden 2017 osalta koko vuoden lainanlyhennyssummana 1467€ ja korkojen osuutena 757€. Jotenkin toi rupes näyttämään tosi pieneltä. Lainapapereissa meillä lukee 25 vuoden laina ja sitä on kohta kolme vuotta maksettu eli 22 vuotta pitäisi olla jäljellä. Kun jäljellä olevan lainasumman (75 900€) jakaa suunnitellulla vuotuisella lainanlyhennysmäärällä (1467€), sain summaksi vähän reilu 50. Korjatkaa nyt joku lukija jos mulla laskin reistaa mutta näin mä näitä lukuja tulkitsen että mikäli halutaan maksaa pienintä mahdollista summaa niin pankki tarjoaa meille 50 vuoden asuntolainaa!

Ei nyt sillä että se ihan äärettömän mullistavaa olisi mutta kun lainapapereissa kuitenkin lukee jotain muuta. Lähi-uimahallin seinällä oleva supervanha (20v?) mainosjuliste Handelsbankenilta lupaa 60 vuoden asuntolainoja. Lehdestä tosin muistan lukeneeni että eivät enää noin pitkiä tarjoa. Vaikka uimahallissa mainoskyltti komeileekin. Emmä ehkä lähde pankista asiaa kyselemään vaan maksan sitten mitä jaksan. Jos en jaksa kovin paljon niin makselen sitten 122€/kk lyhennystä ja korkoa (tällä hetkellä) 70€/kk eli yhteensä 185€/kk. Ei paha. Tuon pystyy jo pienemmillä tuloillakin maksamaan.

Vuodenvaihteessa suunnittelin että olisin hidastanut asuntolainanmaksutahtia (silloiseen minimiin =  n. 350€/kk) ja ylijääviä rahoja sitten sijoitellut. Nythän tässä tarjoutuisi mahdollisuus sijoittaa vielä vähän enemmän. Täytyy miettiä asiaa. Vähän tosin ahdistaa ajatus että asuntolainaa olisi vielä kun olen 84 vuotias, jos nyt niin pitkään edes elän. Ehkä tuota tulee sitten vähän nopeammin kuitenkin maksettua, vaikka se 350€/kk. Ainakin pankki viestittää että haluaisi meistä pitkäaikaisia asiakkaita vaikka nykykorot onkin kovin matalia.

01 helmikuuta 2016

Elä unelmaasi tänään

Elämässä kannattaa panostaa heti ja tänään siihen minkä kokee oikeasti tärkeäksi. Ensin pitää tietysti löytää se mikä on itselle tärkeää, sekään ei välttämättä ole niin helppoa. Sitten tarvitaan vähintään ripaus rohkautta lähteä sitä toteuttamaan. Kun tekee sitä mitä rakastaa niin kyllä se jotenkin jossain vaiheessa saattaa muuttua vaikka kokopäivätyöksi. Tai mahdollistua jotenkin muuten että voit tehdä sitä rakastamaasi asiaa tarpeeksi. Itsekään en tällä hetkellä pysty niin hyvin toteuttamaan tätä ideologiaa kuin haluaisin. Aina sitä keksii tekosyitä. Itselle se on tällä hetkellä elämäntilanne, kaksi pientä lasta jotka on tosi ihania ja joihin haluaa panostaa tosi paljon. Ja siitä saa iloa omaankin elämäänsä rutkasti. Mutta ne omat jutut jää tällä hetkellä vähän turhan vähälle. Toki sitä aina välillä pääsee vaikka lenkille tai tekee jotain semmosta muuta mikä on semmosta omaa juttua mistä nauttii paljon. Jotenkin odottelen kuitenkin sitä että oma aika lisääntyisi ehkä vuoden päästä jolloin voisin enemmän lähteä rohkeasti toteuttamaan sitä mitä rakastan. Rakastan lapsiani ja on ihanaa olla heidän kanssaan mutta silti kaipaan jotain omaa tekemistä ja omia projekteja joihin nyt ei ole aikaa.

Tässä Alan Wattsin superhyvä video joka kannattaisi katsoa kerran päivässä. Oonhan mä itsekin hyvä esimerkki asiasta; joskus 8-vuotiaana alkanut kavereiden kanssa tekemään asioita jotka mua kiinnostaa ja nyt olen yli 10-vuotta tehnyt töitä samalla alalla. Se mitä vielä kaipaisin ois se että saisin hieman tarkennettua sitä mitä ko. alalla teen. Voisin ottaa sen 5-vuoden tavoitteeksi että miten saavuttaisin sen, että pääsisin vaikkapa vähintään puolipäiväisesti tekemään omalla alalla enemmän sitä omaa juttua.

Sitä odotellessa täytyy kelailla tuota videota ja yrittää hahmottaa omassa päässään tuo asia.



Kitupiikin vaimon kuukauden menot (joulukuu 2015)

Tää on nyt kuukauden myöhässä mutta tässä vaimon osalta joulukuun 2015 menot:

Ruoka 185€
Vaatteet 592€
hotelli 138€
jouluateria 117€
hyväntekeväisyys 395€
Pojan osakkeet 200€
kosmetiikka 49€
kirjat 87€
apteekki 12€
joululahjat 70€
burgerit 17€
herkkuja 6 €
vauvan patja 44€
superfoodeja 45€

Ja kai näitä on lupa vähän kommentoida. Tää ei nyt ollut ihan normikuukausi, tammikuu näyttää jo vähän eriltä. Toi hotelli ja jouluateria on yksi paketti, tommonen kylpyläloma. Oli kyllä kivaa. Hyväntekeväisyyden osalta oli myös vähän joulumieli ja hyvä niin. Vaatteita ei yleensä noin paljon ole osteltu, alesta muutama vaate pidempiaikaiseen käyttöön.

No mutta näin ne rahat on mennyt ja jotain on tullutkin sisään. Palataan piakkoin asiaan ja katsellaan sitten tammikuun menoja.

10 tammikuuta 2016

Kitupiikin kuukauden menot (joulukuu 2015)

On jo pitkään mulla ollut tavoitteena oikeasti katsoa yhden kuun osalta menot. Jostain syystä en ole saanut tämän vertaa aikaiseksi vaikka kai olisi hyvä jos seurantaa tekisi joka kuun osalta. Nyt vihdoin sain katsottua joulukuulta 2015 menot ja tulot. Nämä on siis mun osalta kulut, esim. ruokaa on lisäksi ostanut vaimo.

Ruokakauppa 327,44
Lainan lyhennys 380
Lainan korko 70
Kummilapset (2kpl) 60
Hyväntekeväisyysjärjestölle joululahja 50
Bensa 189,77
Uimahalli 1
Ledilamppuja (3kpl) 13,69
Ravintolakäynnit (3kpl) 14,79
Puhelin 21,83
Apteekki 20,91
Auton öljynsuodatin 8
Yhtiövastike 220
Vesi 36
Käteisnosto 70
Pojan osakerahasto 100
Tytön osakerahasto 100
Seligson Phoebus 20
Nordnet Suomi Superrahasto 130

Yhteensä 1833,43€

Jos laskee pois osakeostot (350€) sekä Asuntolainan lyhennyksen ilman korkoa (380€) niin menot ovat 1103,43€ joulukuun 2015 osalta. Hyväntekeväisyyslahjoituksia (kummilapset yms.) oli 110€. Ne jos vielä poistaa niin noin 1000€/kk näyttää olevan mun pakolliset menot tämän kuun osalta. Jos siis olisi rahat tiukilla ni ensin noi osakeostot voisi jättää pois ja sen jälkeen hyväntekeväisyyden. Asuntolainassa on tavallaan vuoden lyhennysvapaa kun on maksettu sitä jo etukäteen. Eli sitäkään ei vuonna 2016 ole pakko lyhentää jos ei halua.
Käteisnosto meni yhden projektin maksuun jonka saan laskutettua pois (takaisinpäin) myöhemmin. Lisäksi ostettiin ainakin käytettynä pojalle pinnasänky (10€) sekä kantoreppu (10€). Tori.fi on kätevä juttu tommosiin hankintoihin. Bensakulut ois se mistä tuosta voisi ottaa löysiä pois. Joulukuulle osui yksi Turun reissu mikä tietty vähän lisää bensakuluja. Mielessä oli että jos ostaisi vähän näppärämmän polkupyörän ja kävisi sillä töissä niin tulisi kuntoiltua sekä säästyisi bensarahat.

Tulot:
Opintoraha 1282,43
Lapsilisä 201,55
Palkka 187,87
Huuto.net myynnit 8,55
S-ryhmä bonukset 73,12
Veronpalautus 213,95

Yhteensä: 1967,47

Täytyis varmaan saada aikaiseksi tehdä tämmönen joka kuun osalta. Näin viisaat talousgurut ainakin neuvoo. Tämä oli poikkeuskuu veronpalautusten osalta eli yleensä ostelen lapsilisillä noi lasten osakkeet ja omat osakkeet sitten yleensä on jäänyt vähemmälle mutta jos jotain rahaa jää yli ni niillä olen sitten itsellekin muutaman osakerahaston osuuden ostanut. Tuloista poikkeuksellista tuo veronpalautus tietty sekä reilusti isommat s-ryhmän bonukset kuin mitä yleensä, mistä lie tulikin noin isot. Toivottavasti tammikuun lopussakin saan tuota opintorahaa. Nyt vasta pystyi kuun alusta ilmoittautumaan kevään kursseille ja puoleen niistä mut on hyväksytty. Jospa ne pian hyväksyis mut loppuihinkin ni voisin sit hakea sitä opintorahaa.. Tulot nimittäin tippuu melko pieniksi jos tammikuulta vaikka jäisi saamatta tuo opintoraha..